keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Maanantain HC:n meininkiä

Maanantaina 20.5. klo 18 startattiin tunnin ulkoilmatreenit Rantakylän pururadalla.

Alkulämmittelynä tehtiin pieni juoksulenkki hilpaisten metsässä, jonka jälkeen otettin tuntumaa kahvakuulaan ja kuntopalloon edelleen lämmitellen ja valmistellen kroppaa kovaan osuuteen, (mielihän oli jo valmis ja treenaajat odottivat kovaa osuutta intopiukeana).;)

Lämmittelyn jälkeen alkoi aikaa vastaan taistelu. Viiden minuutin aikana oli tarkoitus suorittaa niin monta sykliä kuin ehti. Ensimmäisessä liikepatterissa oli etuheilautus x20, liskokävely x10 ja jännehyppy x20. Aina kun koko sarja oli tehty, niin aloitettiin alusta; ilman mitään lepoa. Toinen parista laski ja odotti omaa viisiminuuttistaan. Seuraavassa liikepatterissa oli kahvakuulalla kyykky-hauiskääntö-pystypunnerrus x 20, viivajuoksu x10 ja kuntopallolla canoeing-sarja x20. Jokainen treenaaja taistelee omaa jaksamistaan vastaan. Kehityksen huomaa kesän aikana, kun ehtiikin / jaksaakin tehdä useamman syklin viiden minuutin aikana.

Ensi viikolla uudet toiminnalliset liikkeet! ;) Treeneissä vuorottelevat aikaa vastaan tehtävät sarjat joka toinen viikko, eli tällä viikolla tehty treeni toistuu kahden viikon päästä. Ja ensi viikolla tehtävä uusi liikesarja x 2 on seuraavan kerran siitä kahden viikon päästä. Näin sisältö on monipuolinen, ja jokainen pääseet seuraamaan omaa kehitystään kahdessa erilaisessa treenissä. Myöhemmin kesällä mukaan tulee taas uudet liikepatterit, joissa kehitystä päästään seuraamaan. Voipa olla, että uusia välineitäkin tulee kuvioihin, mm. puuhun kiinnitettävä TRX! ;)

Tässä kuvia, joiden kautta pääset maistelemaan hikisten treenien makua. Tervetuloa ensi viikolla mukaan!

Ensimmäisen liikepatterin kuvaa (etuheilautus x20, liskokävely x10 ja jännehyppy x20).

Toisen liikepatterin kuvaa (kyykky-hauiskääntö-pystypunnerrus x 20, viivajuoksu x10 ja kuntopallolla canoeing-sarja x20).

2 kommenttia:

  1. Treeni meni kyllä perille :) Yläkroppa oli kauttaaltaan pienessä poltteessa koko alkuviikon. Kävin muuten vakoilemassa Lykynlammen portaat ja ne on kauheet!!!

    VastaaPoista
  2. No hienoa että treeni meni perille, ahkeria olitte! ;) Ja maanantaina jo uudestaan uusilla liikesarjoilla, joissa pääsee tsemppaamaan ihanasti, Sini-koutsi oottaa jo. Ü

    VastaaPoista